Unohdettu laivasto

Veteen vajonneet, Ruotsin laivaston hylyt Suomenlinnan kulttuuriperintönä

Hiljattain käynnistyi kansainvälinen (2021-2026) tutkimusohjelma nimeltä Unohdettu laivasto, Ruotsin “sininen kulttuuriperintö” c. 1450-1850. Ohjelman tavoitteena on kerätä yhteen tieto laivaston eri aluksista ja niiden elämäntarinoista. Kyseessä on laajin Itämeren piirissä tehtävä meriarkeologinen ja -historiallinen yhteistutkimus, jota rahoittaa Riksbankenin juhlarahasto. Tutkimusohjelman yhteistyökumppaneita ovat Tukholman yliopiston Meriopintojen keskus (CEMAS), Ruotsin valtion merimuseot ja kuljetushistorialliset museot sekä Suomesta Museovirasto. Suomessa tutkimusprojekti keskittyy Suomenlinnaan ja sen ympärillä sijaitseviin laivanhylkyihin. Mitä tapahtui vuonna 1808 linnoituksessa sotasaaliiksi jääneille reilulle sadalle erikokoiselle alukselle? Kuinka moni meren pohjassa havaituista hylyistä on lopulta Saaristolaivaston aluksia? Meriarkeologit käyttävät nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä selvittäessään meren pohjan salaisuuksia. Museoviraston yhteistyökumppaneita ovat Suomenlinnan hoitokunta, Suomen meriarkeologinen seura, Helsingin yliopisto sekä Ehrensvärd-seura. Projektin fotogrammetrisina asiantuntijoina toimivat Kari Hyttinen ja Pasi Lammi.

Tutkimusta voi seurata sosiaalisessa mediassa koko sen keston ajan.

Instagram: Sunkenheritage_fin